|
|
Palvelut
Asianajotoimisto Lindblad palvelee asiakkaitaan molempien
kotimaisten kielten ohella myös englanniksi, saksaksi sekä venäjäksi. Kattavan
osaamisemme painopistealueita ovat liikejuridiikka, vahingonkorvausasiat
sekä työoikeus.
Kansainväliset yhteydet
Juridiikan merkitys korostuu usein rajat ylittävissä asioissa, tällöin luotettavan
ja kansainvälisesti pätevän kumppanin valinta on entistäkin tärkeämpää.
Asianajotoimisto Lindblad on Saksalais-Suomalaisen ja Venäläis-Suomalaisen
kauppakamarin jäsen. Meillä on yhteydet paikallisiin asianajotoimistoihin eri puolille maailmaa. Paikallisia asianajajayhteyksiä
hyödyntämällä pystymme palvelemaan asiakkaitamme laajalla alueella Suomen
rajojen ulkopuolella. Osa juristeistamme on asunut ja työskennellyt ulkomailla sekä työskennellyt monikansallisten yritysten palveluksessa ennen siirtymistä palvelukseemme.
|
Yrityskaupat ja -järjestelyt
Yrityskauppojen ja -järjestelyjen yhteydessä
on mahdollista välttää suuria väärinkäsityksiä ja säästää merkittäviä summia
tukeutumalla asiantuntevaan lakiapuun. Esimerkiksi yrityskaupan myyjäpuoli
saattaa menettää merkittävän osan kauppakirjaan merkitystä kauppahinnasta
kun huomioidaan kauppakirjassa olevien, kauppasummaa vähentävien ehtojen
vaikutus. Jos myyjä ei ole valinnut kaupan tueksi osaavaa avustajaa, kauppasumman
kutistuminen saattaa yllättää myyjän täysin.
Yrityskaupassa piilee kalliita
riskejä myös ilman lakiapua toimivalle ostajalle. Ostajan riskinä ovat yrityskaupan
kohteen piilevät vastuut kuten verot tai sopimuksiin ja toimituksiin liittyvät
avoimet vastuut. Taseessa voi esiintyä myös varoina olevia eriä, joiden
todellinen arvo on jotakin muuta kuin mitä taseeseen on merkitty. Hyvät
neuvot ovat kullanarvoisia myös osakeyhtiöiden sisäisissä kaupoissa. Osakeyhtiön
osakkaat eivät aina huomaa sitä, ettei muiden osakkaiden tarvitse ostaa
osakkaan osuutta vaan yhtiö voi hankkia ne voitonjakokelpoisilla varoilla.
Ero on siinä tehdäänkö kaupat osakkaan jo verotetuilla varoilla vai vielä
yhtiössä olevilla varoilla. Osakeyhtiön jakautumisella voidaan keventää
yhtiön tasetta ja mahdollistaa uusien osakkaiden otto yhtiöön vanhojen osakkaiden
hallitessa yhtiötä, johon taseen ylimääräiset varat on siirretty. Mahdollisuuksia
on monia, kun suunnitellaan yrityksen rakenteen muutosta tai yrityskauppaa.
Ottamalla Asianajotoimisto Lindbladin kumppaniksenne yritysostoa tai -myyntiä
suunnitellessanne voitte luottaa siihen, että liiketoimi tuottaa teille
parhaan mahdollisen tuoton.
|
|
 |
Yrityksen sukupolvenvaihdos
Pääomistajien sukupolvenvaihdos on tavallisesti kriittinen
tilanne yritykselle. Saamalla määritellään myös se, millaisen korvauksen
luopuja saa elämäntyöstään. Asianajotoimisto Lindblad on suunnitellut ja
toteuttanut menestyksellisesti lukuisia sukupolvenvaihdoksia perheyrityksissä.
Tapauksissa joissa jatkajaa ei ole löytynyt perhepiiristä olemme tukeneet
asiakkaitamme tarvittavissa järjestelyissä, Sukupolvenvaihdos edellyttää
vankkaa osaamista niin yrityslainsäädännön kuin verolainsäädännön ja perheoikeuden
saralla. Onnistuneella verosuunnittelulla ja toimenpiteiden valinnalla voidaan
olennaisesti vaikuttaa siihen tulevatko aiheutuneet kustannukset jatkajan
vai kenties yhtiön maksettaviksi. Verottajalta saatavilla ennakkopäätöksillä
varmistetaan se, ettei ikäviä yllätyksiä tule. Kokonaisuus saattaa vaatia
myös muiden sukulaisten kuin jatkajan tilanteen huomioimisen sekä tilanteen
tasapainottamista testamentilla, lahjalla tai muulla toimella.
Sopimukset
Osaava ja luotettava kumppani voi säästää asiakkaalle
paljon rahaa ja vaivaa tavallisimpien sopimusten muotoilussa. Esimerkiksi
projektitoimituksen ehtomuotoilun harkitsematon hyväksyminen voi lopulta
johtaa toimituksen katteiden menettämiseen. Vakioehdot voivat saattaa myös
tilaajan tai ostajan vaikeaan tilanteeseen toimituksen puutteellisuudesta
huolimatta. Kilpailuoikeudellisten tekijöiden ohittaminen voi johtaa ikäviin
yllätyksiin erityisesti rajat ylittävässä kaupassa ilman oikean kumppanin
asiantuntemusta.
Asianajotoimisto Lindblad hoitaa sopimuksiin, yrityskauppoihin sekä veroasioihin
liittyvät toimeksiannot kokemuksella, asiakkaan parasta kokonaisetua tavoitellen.
Hoidamme myös immateriaalioikeudellisia, esimerkiksi tekijänoikeuksiin ja
tavaramerkkeihin liittyviä toimeksiantoja ja oikeudenkäyntejä. Olemme tukenanne
kauppasopimuksiin, virheisiin ja sopimusten purkuun liittyvissä asioissa.
Sopimusten teossa on paljon käytäntöjä ja seikkoja, jotka pitää ottaa huomioon.
Hyvä sopimus estää usein riitojen syntymisen tai ainakin selkeyttää asioita
ristiriitatilanteessa. Sopimuksen teon kustannukset ovat usein prosentti-
tai promilleluokkaa varsinaisen riidan hoidon kustannuksista. Sijoitus sopimusten
tekemiseen on siten erittäin tuottava investointi.
|
 |
|
Työoikeus
Toimitusjohtajasopimus ja johtajasopimus ovat tänä päivänä
tarpeen niin pienissä kuin suurissakin yrityksissä. Niiden huolellisella
laatimisella vältytään epämiellyttäviltä yllätyksiltä tilanteiden muuttuessa.
Hoidamme työturvallisuuteen ja työperäisiin vahingonkorvauksiin liittyviä
asioita. Autamme myös riitaisuuksissa, jotka koskevat työehtosopimusten
tulkintaa, irtisanomisia tai palkkasaatavia.
Vahingonkorvausasiat
Sen määrittäminen, seurasiko vahinko tietystä teosta
sekä mikä on oikea korvaus aiheutuneesta vahingosta on aina pitkälti harkinnanvaraista.
Korvauksia koskevat omat pelisääntönsä ja oikeuksiinsa pääseminen vahingonkorvauksen
kentällä vaatii usein lakimiehen apua.
Hoidamme henkilö- ja omaisuusvahinkoihin liittyviä vahingonkorvausasioita.
Selvitämme myös vakuutusasioita, vastuuvahinkoja sekä kiinteistökauppojen
ja -vuokrausten aiheuttamia kysymyksiä. Kiinteistöihin liittyvät niin rakentamiseen
liittyvät asiat kuin kiinteistölle aiheutuneisiin vahinkoihin liittyvät
asiat. Rakennusalalla on oma ja vakiintunut käytäntönsä, joka saattaa aiheuttaa
ongelmia ilman asiantuntevaa apua toimivalle osapuolelle. Kun kiinteistössä
havaitaan vahinko on oikeuksiinsa pääseminen käytännössä mahdotonta ilman
lakimiesapua.
|
|